Leikit ja fetissit vanhan naisen pillu

leikit ja fetissit vanhan naisen pillu

En kestä tätä häpeää, kun se oli isäni kaveri ;-. Kertokaa- please, mitä te tekisitte? Onneksi voi olla kesän eri paikkakunnalla. Kiihottava runkkaus kun nainen katselee Olen vain kerran päässyt runkkaamaan siten, että nainen on katellut touhujani. Tämä tapahtui asuessamme keskustassa. Vastapäätä meitä oli toimistorakennus jossa työt päättyivät normaalisti neljän aikaan.

Vaimoni oli matkustanut ystävättärensä luokse viikonlopuksi ja katselin olohuoneen sohvalla pornoa ja runkkailin samalla hiljaa itseäni. Ilta hämärsi ja olin sytyttänyt valot. Verhot olivat sivussa kuten tavallisesti. Olin aikaisemmin huomannut, että toimistorakennuksen yhdessä huoneessa oli ollut valo. Ajattelin, että se oli unohtunut päälle. Valo ei enää palanut ja näin liikettä ikkunassa. Kiirehdin takaisin sohvalle kulli pystyssä ja laiton videon pyörimään.

Samalla tihrustin silmäkulmain takaa vastapäistä ikkunaa joka oli pari kerrosta korkeammalla omaamme. Ikkunareunan takaa kurkisteli sama vaalea tyttönen jonka olin monta kertaa bongannut päivisin työajalla.

Hän selvästikin katseli touhujani. Tilanne oli todella kiihottava. Hellitin aina välillä ihan pakostakin ja annoin kullini sojottaa hänen katseltavaksi. Runkkasin taas itseni melkein valmiiksi ja hellitin viime vedoilla. Käännyin sohvalla selälleni ja nostin toisen jalkani selkänojalle ja toisen annoin taipua lattialle tarjoten näin katselijalleni vielä paremmat näkymät.

Näin kuinka tyttö hieroi rintojaan toisella kädellä puseron päältä. Valitettavasti en nähnyt hänen toista kättään koska hän oli tuon pari kerrosta ylempänä.

Kuvittelin että tuo toinen käsi hyväili nuoren tytön märkää pillua. Lopulta kontrollini petti ja menin rajan yli. Orgasmi tuli voimakkaana ja kouristelin alapäätäni kun runsaat spermat roiskuivat vatsalleni. Jouduin nopeasti ottamaan talouspaperin ja yritin estää spermanoroja valumasta pitkin kylkiäni sohvalle.

Kun uudestaan katsoin ikkunaa, tyttö oli mennyt. Yritin aina tilaisuuden tullen katsella josko häntä näkyisi, mutta tuo kerta jäi valitettavasti ainoaksi. Toisen kerran minua onnisti ollessamme lomalla Maspalomasissa Kanarian saarilla. Vaimoni oli saanut jonkun vatsapöpön ja sain luvan lähteä käymään yksin rannalla. Olin tietoinen touhuista mitä ko. Pornosivustolta löytyy amatöörien ottamia kuvia ja filmejä sivustolla Dunes Maspalomas. Päivä oli vielä aluillaan kun taapersin dyynejä ylös alas.

Olin jo luovuttaa ja suunnistin kohti rantaa kun huomasin naisen pusikon suojassa. Totesin hänen makaavan selällään alasti. Lähemmäksi tultuani näin kohteeni olevan jo vanhemman ja tuhdin puoleisen. Näillä amatöörisivuilla kaverit ovat vastaavassa tilanteessa pudottaneet shortsinsa ja alkaneet runkkaamaan itseään.

Koska muualla näköpiirissä ei näkynyt muita ihmisiä, päätin kokeilla vastaavaa. Ilta- ja aamupanot oli jääneet väliin vaimon taudin takia ja kullini jämähti napakasti pystyyn. Lähestyin kohdetta joka makasi selällään jalat hieman koukussa. Rinnat eivät enää olleet terhakkaasti pystyssä vaan enemmänkin lättyinä. Isot ja tummat nännit olivat mukavasti kurtussa. Näköala oli suoraan hänen karvaiseen jalkoväliinsä. Nainen oli huomannut minut jo aikaisemmin, mutta vasta nyt hän laittoi kätensä vitulleen ja alkoi hyväillä itseään.

Siirryin vielä hieman lähemmäksi ja kuulin ihanan kiimaisen lätinän hänen runkatessa itseään. Nainen vinkkasi sormellaan ja taputti paikkaa hänen vieressään. Siirryin ja polvistuin hänen viereensä. Nainen, saksalainen, tarttui kovaan kulliini ja alkoi runkkaamaan. Rohkaistuin ja vein sormeni hänen vitulleen. Saimme sen verran kommunikoitua, että hän ei päästänyt naimaan ilman kumia.

Jos panokoneen hankkii omaan kotiin, mistä ja millaisen kannattaisi hankkia ja miten siitä kannattaisi kertoa omalle kumppanille? Onko kellään kokemusta panokoneista? Annoin muutama päivä sitten vaimolle kunnon nuolentasession ja palkkioksi sain reipasta tallontaa. Tehtäväni oli maata selälläni kädet ojennettuina pään taakse keittiön lattialle. Vaimo ilmoitti tekevänsä pannaria ja valitsi kengikseen kapeakorkoiset sandaalit.

Pyörähdellessään ripein askelin keittiöpuuhissaan saivat molemmat kädet silloin tällöin tuntea, mitä on, kun kiloinen rouva tallaa korolla sormelle tai kämmenelle. Ihanin hetki oli, kun vaimo pysähtyi lueskelemaan reseptikirjaa seisten samalla korollaan vasemman kämmeneni päällä. Kieltämättä ehdin ajatella, että kuinka kauan käsi kestää tällaista menoa. Onneksi selvisin parin päivän kivuliaalla kädellä ja pannarihan oli hyvää Mieluisaa tallontakesää ja makoisia pannareita Haluaisin alistaa miestä perseelläni.

Haluaisin istua miehen naamalla ja alistaa, kiihottaa niin kauheesti jo ajatuski. Mistä löytäis miehen joka haluais palvoa mun persettä? Yli vuotiaat voivat tarkastella palstan sisältöä ja osallistua keskusteluun omalla vastuullaan. Etsi Toggle navigation Valikko. Keskustelu24 Seksi Leikit ja fetissit Vanhemman naisen karvainen pillu Vanhemman naisen karvainen pillu MatureLover89 1.

Kiihottaa jostain syystä aivan älyttömästi ajatus että sais nussia paljaalla yli vuotiasta naista jolla on karvainen pillu ja roiskia mällit karvojen sekaan. Sex machine eli panokone Mitä ajatuksia panokoneet herättävät teissä? Tallottavan unelmapannari Annoin muutama päivä sitten vaimolle kunnon nuolentasession ja palkkioksi sain reipasta tallontaa. Haluaisin alistaa miestä perseelläni Haluaisin istua miehen naamalla ja alistaa, kiihottaa niin kauheesti jo ajatuski.

Mä panin työkaveria ja se oli yli 50 ja sillä oli karvainen pillu. Tykkään enemmän alle 50 v ja posliinista. Mä tykkään nuoremmista ja timmikroppaisista miehistä jotka ovat kiihkeitä ja jaksavat useasti yössä nauttia naisen kanssa kunnon seksistä.

Mulla muutama vakituinen salarakastaja , mutta sopivan tilaisuuden tullessa olen valmis nauttimaan myös muiden kanssa. Laivaristeilyt on mun paikkoja joissa käyn paljon. Just panin 57vuotiasta naisystävääni paljaalla. Kyllä kunnon karvakolmiolla varustettu pillu on todella kiihoittava ja isot häpärit ja klitta kyllä kruunaa sen. Ettekös vielä edes tuota te märkäkorvat tiedä.

Vittu on viiden lapsen äidillä tai huoralla

Leikit ja fetissit vanhan naisen pillu -

Valo ei enää palanut ja seksiseuraa lahti hieronta vantaa tikkurila liikettä ikkunassa. Samalla totesin, että olimme saaneet katselijan. Kun uudestaan katsoin ikkunaa, tyttö oli mennyt. Nainen, saksalainen, tarttui kovaan kulliini ja alkoi runkkaamaan. Aloitin jo hyvin nuorena. Ihanin hetki oli, kun vaimo pysähtyi lueskelemaan reseptikirjaa seisten samalla korollaan vasemman kämmeneni päällä. Ei koske tutkimuskutsuja sekä osto- ja myynti-ilmoituksia. Viesti rikkoo tai kehottaa rikkomaan Suomen lakia, tai sisältää loukkaavaa sisältöä. Sex machine eli panokone. Olemme molemmat tyytyväisiä tilanteeseen. Vaimon kanssa kun voi painaa paljaalla mäihät sisään. Tämän jälkeen etsin vain vanhempaa seuraa ja sain yleensä aina hienon tyydytyksen.

0 thoughts on “Leikit ja fetissit vanhan naisen pillu”

    -->

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *